Olen törmännyt työssäni jo melko moneen, jolle ei rasvat yliherkkyyden vuoksi tai ihosairauksien seurauksena passaa. Olenkin pistänyt jo hoitolassani rasvaremontit pystyyn, että varmasti valikoima riittää melkein joka vaivaan. Pihkavoiteen nimeen olen itsekin aina vannonut ja minulla oli tehdasvalmiste jo olemassaankin tuotevalikoimassa.
Kuitenkin mökkireissullani menin käymään lähellä olevassa maatilamatkailu yrityksessä, Heidin mummolassa ja hänen kanssaan keskusteltiin yrityksistämme ja kun hän näytti oman tuotehyllyn valikoiman niin siellä se oli: Heidin mummolan kuusenpihka voide! Aineosat mahtuu yhdelle kädelle lueteltuna: kuusenpihka, rypsiöljy ja mehiläisvaha. Meni vielä nuori yrittäjä kehumaan, että pihkaa on runsaammin entäpä normaalisti ruukataan seokseen laittaa.
Mihin pihkaa sitten käytetään? Tietenkin kuivan ihon ja hilseilevän ihon hoitoon, Siihen se on aivan loistava tuote. Selvityksien mukaan se vähentää bakteerien kasvua ja auttaisi näin sienen ja silsan hoidossa. Lisäksi haavan hoidossa pihkaa on käytetty myös vaikeiden tapausten hoidossa. Vanhakansa kyllä sanoisi tähän, että tämähän on jo tiedetty vuosisatojen ajan. Lueskelin artikkelia kuusenpihka voiteen käytöstä haavanhoitoon liittyen, voitte itsekin artikkelin lukea tästä linkistä .
Lisäksi pihkavoide auttaa kynsinauhoihin ja makunsa avulla kynsien pureskeluunkin voi saada apua, jos muuten ei ikävästä tavasta pääse eroon. Tulehtuneisiin kynsinauhoihin pihkavoide on omienkin kokemuksien mukaan loistava hoitotuote, lisäksi pieniin naarmuihin se on ollut hyvä aina hipaista niin ne ei ole päässyt tulehtumaan. Joskus selkään tulee ikäviä finnejä, jotka painavat ikävästi autolla ajaessa niin silloinkin olen kipittänyt pihkavoiteen kanssa naapuriin ja hän on paketoinut selkäni pihkalla ja muutaman vaihtokerran jälkeen kipeä näppylä on alkanut kuivaamaan.
Sitä suositellaan myös palohaavoihin, hyttysten puremiin ja niin pois päin. Vannoutuneet käyttäjät sanovatkin etteivät he mene minnekään ilman pihkaa, se on apu moneen vaivaan.
Uskoo asian ken lie, mutta tämä voide on jo vuosisatoja kulkenut erihoitomuotoina ihmisten mukana.
Samaa mieltä kuusenpihka-aineista. 12 vuotta sain Eloconista Protopiciin lukuisia eri lääkkeitä ja tuhat antibioottikuuria. Viime viikolla luin Abicinista ja nyt puolentoista viikon käytön jälkeen paha sormi-ihottuma ja kynsivallit alkavat olla lähellä normaalia, iho terve. Tästä pitäisi pistää laajemminkin tiedotusta peliin. Vielä jos joku valmistaa vahvempaa versiota, sitä parempi, apteekin tavara on 10%. Käytin siis sekä voidetta että lakkaa. Hyvä blogi sinulla :-)
VastaaPoistaMinä olen pihkavoiteeni ottanut tosiaan ihan tästä paikallisesta maatilamatkailu yrityksestä. Se on ollut mielestäni kaikista parhaimpia voiteita, mitä olen nyt testaillut.
VastaaPoistaKiitoksia, blogitekstien päivitys on ollut vähäistä tälle vuodelle, mutta eiköhän tämä runosuoni ala sykkimään ja onkin paljon uusia suunnitelmia ja aiheita mistä kirjoitella :)