tiistai 20. maaliskuuta 2012

Maaliskuun viemää

Näin alkuaikoina sitä on vielä paljon vaihtelua ajanvarauksessa. Tämän vuodeen puolella olikin ilo jo huomata, että vakituista ajanvaraus pohjaa alkaa olemaan ihan mukavasti. Siitä se nyt oikeasti lähtee! Laitos- ja palvelukotien hoitajat tekevät loistavia kehittämis ehdotuksia, jotka toteutan ilo mielin. Kaikki ruuhka ja kiire tuntuu hyvältä hieman hiljaisen vuodenvaihteen jälkeen.

Jotenkin on kummaa se, että silloinkuin olisi enemmän aikaa tehdä esimerkiksi verkkokaupan hyväksi töitä tai tehdä viimeinkin ne loistavat parannustoimenpiteet kirjanpitoon ynnä muuhun juoksevaan paperi työhön, niin mitään ei saa aikaiseksi. Puolityhjissä päivissä on aina se vika, että on yksinkertaisesti liikaa aikaa. Myöskään kotitöitä ei tule tehdyksi. Ajattelen aina, että on vielä noin monta tuntia aikaa tehdä ihan simppelit jutut.

Taas sitten, kun alkaa todelliset kiireet, asiakkaita on enemmän entä viikolle tarvitsisi ottaa, minun toiminta kyky paranee roimasti. Olen laskutuksessa ajantasalla, niin laskujen teon kuin saannin suhteen. Saan ilolla kiertää asiakaskäynnit ja kotonakin toimin tehokkaan yrittäjänaisen lailla. Tietenkin, kun vapaa- aikaa on niin runsaasti niin otimme pennun vielä tähän kasvatettavaksi. Vuorottelu työtunneissa mieheni kanssa takaa ettei pentu joudu vanhemman koiran kanssa olemaan montaa tuntia yksin. Kotiin tullessani tehokkaasti luutuan lattiat, ruokin koirat, siivoan keittiön, laitan ruuat ja viimeiseksi iltapuhteeksi keskityn vielä tekemään paperityöt pois alta, jos kone on mukana.

Minä olen ihmistyyppinäkin jo tunnustettavasti sellainen, että nautin pitkistä päivistä. Ei ole mitään ihanampaa kuin illalla mennä väsyneenä nukkumaan tietäen, että päivän on tehnyt hyvää työtä ja on taas monta asiakasta kevyin varpain menossa myös iltapuhteille.

Yritykselleni tulee toukokuussa täyteen kaksi vuotta ja on hieno nähdä miten pieni firmani on lähtenyt kehittymään eteenpäin ja kasvamaan isommaksi. Melkein samoihin tienoihin itsekin täytän vuosia ja on hieno ollut todeta, että kuitenkin khaden vuoden ajan olen onnistunut elättämään itseni tällä työllä, vaikka myös epätoivon hetkiä ja pieniä epäillyksen siemeniä on mahtunut mukaan. Lisäksi mieheni yritys on vain puoli vuotta vanhempi kuin omani, joten tulospaineet on molemmilla ollut jo heti ensimetreistä alkaen. Aloimme kumpikin heti täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja hyppäsimme varman palkan kelkasta uuteen mystiseen ja kiehtovaan maailmaan, jossa jokainen palkkapennonen on tienattava itse. Innolla odotan tulevaisuutta, mutta sitä ennen kesää jolloin saan hetken taas jatkaa rakkaan puutarhani puunaamista ja nauttia oman käden jäljistä, kun istutukset alkavat viimein tuottamaan tulosta marjojen tai kukkien muodossa, tämän kehityksen näen mielelläni omassa yrityksessäni ja odotankin innolla alkavaa kolmatta vuottani. Tulkoon sinne niin hyviä kuin huonompiakin hetkiä, enemmän hyviä tietenkin :D

Antoisaa alkanutta kevättä kaikille asiakkaille, muille yrittäjille tai yrittäjyyttä harkitseville. Tämä tie ei ainakaan aluksi ole ruusuisin ja paljon on painetta töissä ja kotona, mutta rohkeasti usko omaan tekemiseen ja pärjäämiseen vie jo pitkälle.

Teidän jalkahoitajanne Tanja